Hejssaaannmmn ! Tää päivä alko vituttavissa merkeissä. Heräsin siihen kun pikkuveljeni puhui mutsille että "PYYÄN MUMMOLTA 140 EUROO SITTE" ja mua ärsyttää se sen itsekkyys ja se et sitä lellitään. Mua ärsyttää kun se menee sinne mummolaan vaan siks et se sais rahaa millon mihinki ja noinkin paljon. Ja kun sen mummo haluis että Jere menis sinne kattomaan sitä ja puhumaan sen kanssa ja auttamaan ja muuta mitä yleensä mummon kanssa voi tehdä, mut jere kun on tollanen ni .. huoh mun käy vaan sääliks mummo parkaa : <
Lisäks oon silleen semi kateellinen Jerelle kun sen faija on vitun rikas ni se ostelee vaa tietokoneet ja kitaran ja rummut ja pleikkarin Jerelle. NNOH, Jere ei osannu soittaa kitaraa, eikä sen kärsivällisyys riittäny opetteluun, joten mä soitin sitä. Se oli sinäänsä siis siirtynyt mun omistukseen, niin Jeren isä haki sen ja myi sen koska Jeree ei kiinnostanu se.. Samalla se myi mun elämän. Loppujen lopuks se myi ne rummutki.. MUTTA mistä mä saan rahaa? -En mistään. Mulla on vaan mutsi joka antaa mulle lauantaisin 3e, mikä ei riitä mun elämiseen. Mun pitää ostaa omat ruuat koska äiti syö töissä ja se riittää sille, joten sen ei tarvii syödä enää kun se tulee töistä, mutta tässä kohtaa se unohtaa että entä minä? Mä käyn koulua ja syön jossain 10-12 aikaan mutta jos pääsen neljän aikoihin ni onhan mulla jo aika nälkä. Sen ansiosta oon näin laiha kun mulla ei oo rahaa ostaa ruokaa. Eli näin tää jako voi mennä perheenkin kesken aika hajonnaisesti. Perheen kuopus on porvari, keskimmäinen on niin rutiköyhä että kuolee kohta nälkään, Jesse ei asu kotona, mutta sekin saa jo palkkaa ja kaupunki maksaa sen kämpän ku se on Espoolla töissä, äiti on taas pienituloinen.
Eli nyt kannattaa arvostaa perhettänne, jos et näe nälkää, jos sua ei hakata ja jos sua ei syytetä joka asiasta kuten siitä ettei kaupunki oo hiekottanut tietä. Noh, takaisin asiaan. Söin leipää ja lähdin keskustaan. Siellä olo parani, mutta sitten Kallen (poikaystäväni) piti lähteä kotona käymään sillä hän oli menossa illalla Santerin luokse juomaan ja viettämään iltaa. Santeri oli myös mun kaveri. Siinä aloin miettimään, että eihän mulla oikeesti ole ketään muita kavereita kun Kalle. Mulla ei oo ketään, Santeri ei ollut puhunut mulle kuukauteen, ketään ei oikeestaan kiinnostanut. Mua ei ikinä pyydetty yhtään mihinkään ja mun kanssa oltiin vaan jos kukaan muu ei päässyt. Jotkut häpeilee mua, ja se vituttaa mua. Tekee mieli itkee kun mietin et mulla ei oo mitään eikä ketään ja kaikki menee päin persettä kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Kaikki viedään pois, unelmat lytätään. Kukaan ei halua tuntee mua, oon vaan joku vitun korvike.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti